|
27.12.2008
Joulu on nyt juhlittu ja paketit avattu.
Etenkin Veera osoitti taidokkuutta lahjojen avaamisessa ja repi
paketit auki myös isompien tyttöjen puolesta. Ja hienoja uusia
leluja sekä maukkaita herkkuja sieltä tytöille löytyikin -ilmeisesti
tytöt olivat olleet kilttejä tänä vuonna :)
Vuosi alkaa
vähitellen lähestyä loppuaan ja kohta on aika avata uusi uutissivu uuden vuoden kunniaksi. Ennen sitä
lienee kuitenkin hyvä katsoa hieman taaksepäin ja kerrata kuluneen
vuoden tapahtumia:
Vuoden
2008 aikana koiralaumamme koko kasvoi jälleen, kun Veera
muutti alkuvuodesta luoksemme Magnumin kennelistä. Nyt tästä
juuri vuoden täyttäneestä "ruskeasta mopista" on jo tullut varsin
olennainen osa laumaamme ja varsinainen sukulaistemme suosikkikoira,
joka niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin täydentää koiralaumaamme
loistavasti.
Näyttelyissä kiersimme kuluneen vuoden aikana taas varsin
ahkerasti kaikkien koiriemme kanssa ja tänä vuonna laajensimme
"reviiriämme" myös eteläisen naapurimme Viron näyttelykehiin. Virosta
saimmekin kesän aikana hyvän mielen niin Eevin kuin Ewenkin kanssa. Eevi nappasi ennen pentulomalle
jäämistään Virosta kaksi sertiä, valioitumisen jäädessä näin ollen vain
yhden sertin päähän ja tyttärensä Ewe valioitui
syksyllä Viron juniorimuotovalioksi suoraan kolmessa näyttelyssä, ollen lisäksi kahdessa näistä
paras narttu ja VSP. Yksi tämän vuoden liikuttavimmista
näyttelyhetkistä koettiinkin elokuussa Luunjan näyttelyssä, jossa Ewe ja Eevi puhdistivat pöydän
ollen PN 1 ja 2. Omistajan oli
helppo hymyillä äidin ja tyttären askeltaessa upeasti peräkanaa tuomarin valitessa
voittajaa.
Kotimaan
kamaralla suurimmista onnistumisista vastasivat Veera ja Ewe. Veera
kiersi loppukesän ja alkusyksyn pentukehissä, tuloksenaan hienosti 3 x ROP
-pentu, 2 x VSP -pentu ja 6 x KP
sekä Vuoden Cavalierpentu -kilpailun kuudes sija. Olemme niin sanoinkuvaamattoman ylpeitä ihanasta rubytytöstämme!
Ewe menestyi niin ikään upeasti myös kotimaassa, napaten vuoden aikana osallistumistaan
kahdeksasta junioriluokan näyttelystä viisi luokkavoittoa ja
kaksi parasnarttu -sijoitusta, kaiken kruununa SERT Jyväskylän kv
-näyttelystä, eli yhdestä vuoden suurimmista
näyttelyistä. Ewe sijoittui Vuoden Cavalier -kilpailun yksiväristen sarjassa
hienosti kymmenenneksi, vaikka oli kilpailuikäinen vain osan
vuodesta.
Iiriksen kanssa kiersimme tänä vuonna hieman
vähemmän, mutta siitä huolimatta Iiris ehti vuoden aikana kerätä
näyttelyistä koko värisarjan, osoittaen miten vahvasti Irkku jakaa
mielipiteitä. Iiris jatkoi myös agilityn treenausta, osoittaen
varsin vauhdikasta lahjakkuutta lajiin. Katsotaan jos ensi vuonna
treenaus etenisi tavoitteellisemmaksi ja aina kisastarttiin (ainakin
epäviralliseen) saakka.
Pentuerintamalla tapahtui loppuvuodesta, kun Eevin ja Simonin
neljä pentua syntyivät ja ehtivät juuri jouluksi muuttaa uusiin
koteihinsa. Pentuaika meni ongelmitta ja toivomme, että kaikki
pennut pysyvät jatkossakin terveinä ja reippaina. Ensi vuonna saatamme
näitä pikkuisia nähdä näyttelykehissäkin. Tästä pentueesta sijoitimme
Heta -nartun kasvamaan Ewen pikkusiskoksi. Aika näyttää minkälainen
suloisuus Hetasta kasvaa.
Kaiken
kaikkiaan iloiset onnistumiset niin näyttelyissä kuin pentujenkin
osalta lämmittivät mieltämme erityisesti loppuvuoden aikana,
kun omassa yksityiselämässämme jouduimme samanaikaisesti kohtaamaan
aivan liian monia suuria murheita. Ylpistyä ei
näistä koiriemme hienoista tuloksista kuitenkaan saa, vaan katsomme nöyrinä
kohti tulevaisuutta ja tietysti ennen kaikkea toivomme, että
koiramme saisivat ensi vuonnakin olla terveitä ja onnellisia.
Näyttelymenestystä tulee jos on tullakseen.
Onnellista vuotta 2009 kaikille
ystävillemme! Palaamme asiaan ensi vuoden puolella uuden uutissivun
myötä :)
20.12.2008
Joulu tekee tuloaan ja vuosi lähenee loppuaan.
Eilen kävimme Iiriksen ja Ewen kanssa virallisissa silmä-, polvi- ja
sydäntutkimuksissa ja molemmat tytöt saivat hyvät tulokset. Silmissä
molemmilla todettiin erittäin lievä distichiasis, eli ylimääräisiä
ripsiä, joita Iiriksellä oli toisessa silmässä kolme ja Ewellä kaksi
kappaletta. Distichiasis on tytöillä kuitenkin niin lievä, ettei se
millään tavalla haittaa koiraa itseään, eikä lääkärin mukaan
myöskään rajoita jalostuskäyttöä. Toki sitten aikanaan valittavan
uroksen toivotaan olevan tältä osin terve. Terveystulokset on nyt
päivitetty Iiriksen ja Ewen omille sivuille ja halutessaan niistä
voi kysellä meiltä lisätietoja.
Huomenna vietämme Veeran 1 -vuotissynttäreitä ja sen
kunniaksi etusivulle on päivitetty kuva Veerasta lempipaikallaan
sohvannojalla. Syntymäpäiväjuhlien jälkeen hiljennymme vähitellen
joulun viettoon ja palaamme asiaan joulun jälkeen, jolloin lienee
hyvä aika kerrata hieman tämän vuoden tapahtumia. Nyt kuitenkin
toivotamme kaikille Iloista ja Rauhallista Joulua!
15.12.2008
Vuoden viimeinen näyttely on nyt takanapäin. Viikonloppuna
Ewe ja Veera esiintyivät Voittaja 2008 -näyttelyn junioriluokassa.
Ewen tuloksena ERI ja Veeran EH. Sijoituksia ei tällä kertaa
tytöillemme tullut, mutta arvosteluihin olemme todella tyytyväisiä
:) Alla linkit Tuulan kuvaamiin videopätkiin, joissa Ewe ja
Veera esiintyvät. Suuri kiitos Sirpalle avusta!
Ewe
messarissa
Veera
messarissa
3.12.2008
Tässä muutama valokuva reilun viikon takaisesta Jyväskylän
erkkarista. Kuvat on ottanut Juha Järvinen.

Ewe
Veera

Irkku
24.11.2008
Viikonloppu meni taas näyttelytouhujen merkeissä Iiriksen,
Veeran ja Ewen suunnatessa Jyväskylään. Lauantain KV näyttelyyn
narttuja oli ilmoitettu 79 kappaletta ja tässä joukossa vasta reilun
vuoden ikäinen Ewe -kasvattimme oli upeasti PN2 saaden ensimmäisen
SERTinsä! Nuoresta iästään johtuen Ewe ei vielä saanut vastaanottaa
vara-cacibia (joka vahvistuu cacibiksi), mutta sert oli jo enemmän
kun uskalsimme uneksiakaan (handlerin yllättynyt ilme Pn-kehässä
kertoi varmaan kaiken ;) ). Tuomarina lauantaina oli Howard Ogden
Iso-Britanniasta ja hän arvosteli koirat erittäin perusteellisesti
ja linja oli tiukka. Veera sai ensimmäisestä virallisesta
näyttelystään laatuarvosanan EH ja Irkku tepasteli nuortenluokassa
laatuarvosanan H, ollen aivan liian pikkuruinen tuomarin
mieleen.
Sunnuntaina vuorossa oli cavalierien erikoisnäyttely, johon
koiria osallistui vielä lauantaitakin enemmän. Erkkarissa Ewen
tuloksena hienosti JUN ERI-2 (luokassa 28 koiraa) ja Iiriskin
paransi lauantailta saaden laatuarvosanan EH mukavan arvostelun
kera. Sen sijaan Veeran kohtaloksi koitui vinossa oleva
yläetuhammas, joka muuten hienosta arvostelusta huolimatta tipautti
arvosanan aina H:n asti.
Oli todella hieno viikonloppu ja erityisen mukavaa oli
tavata sekä vanhoja tuttuja kehien laidalla että saada paljon uusia
tuttavuuksia viikonlopun aikana! Suuret kiitokset myös Saijalle ja
Johannalle avusta Veeran esittämisessä!
16.10.2008
Ewen Viron juniorimuotovalio -tittelin vahvistus saatiin
tällä viikolla postitse ruusukkeen kera ja tänään pääsimme ottamaan
tyttösestä tuoreita poseerauskuvia. JMva -poseeraukset päivitetty
näyttelysivulle sekä etusivulle.
25.10.2008
Ewe reissasi jälleen etelänaapuriimme Viroon,
eikä turha ollut tämäkään reissu. Ewe voitti
junioriluokan saaden kolmannen Viron juniorisertinsä ja valioituen näin ollen
Viron juniorimuotovalioksi ja ollen vielä lisäksi
PN4. Laitoin nyt etusivuille vanhan kuvan Ewestä.
Tuoreita kuvia saamme varmasti sitten kun Ewe ja Jaakko kotiutuvat
reissusta.
18.10.2008
Eevin ja Simonin pennut syntyivät tänään. Pentuja syntyi
neljä kappaletta: Ruby tyttö, ruby poika ja kaksi b&t poikaa.
Lisätietoja ja kuvia pennut -sivulla.
13.10.2008
Kävimme tänään Eevin kanssa röntgenissä ja arvauksemme näytti
osuvan oikeaan, eli Eevin masussa näkyi neljä pentua. Nyt vaan
odottelemme ja toivomme, että kaikki sujuu mallikkaasti loppuun
asti. Pennut syntyvät todennäköisesti viikonvaihteen aikana.
Pentuhuone on jo laitettu valmiiksi (ja Irkkukin kävi jo riekkumassa
pentulaatikossa), joten kaikki on valmiina pienokaisia
varten!
15.9.2008
Eevi kävi tänään ultrassa ja pentuja näkyi
:)
13.9.2008
Tämä syksyinen lauantaipäivä vierähti Porvoon
koiranäyttelyssä, johon osallistuivat kaikki koiramme sekä lisäksi
koko ensimmäinen Lawliers -pentue. Kiirettä piti kehissä pyöriessä,
mutta hienosti selvittiin urakasta.
Veera oli joukomme ensimmäinen kehässä pyörähtäjä,
tuloksenaan narttupentujen toinen sija. Veeran jälkeen kehään pääsi
Aapo (Lawliers Rusty Nail), joka kilpaili junioriuroksissa. Aapo sai
todella hyvän arvostelun, tuloksenaan EH. Kehäreippautta pitää vielä
saada, mutta tämähän oli vasta Aapon toinen kerta näissä touhuissa
:) Junnunartuissa kilpailivat siskokset Ewe (Lawliers Cactus
Bite) ja Martta (Lawliers Amethyst Mist). Ewe jatkoi upeiden
suoritusten sarjaansa voittaen suuren (17 koiraa) junioriluokan ja
jaksaen vielä tepastella paras narttu -kehässäkin aina kuuden
parhaan joukkoon asti, jääden sitten kuitenkin kalkkiviivoilla ilman
sijoitusta. Martta oli elämänsä ensimmäistä kertaa näyttelykehässä
ja esiintyi todella iloisen reippaasti saaden heti ensimmäisestä
näyttelystään ERI:n ja upean arvostelun. Martalla tuntui energiaa
olevan vaikka muille jakaa, sillä ennen kehään menoa Martta oli
kahden tunnin ajan kiertänyt näyttelypaikkaa ristiin rastiin uuteen
ympäristöön tutustuen, eikä silti kehään mennessään osoittanut
pienintäkään väsähtämisen merkkiä. Lawliers -siskosten jälkeen Iiris
esiitnyi nuorten narttujen luokassa saaden EH:n ja sijoittuen
siskonsa jälkeen neljänneksi. Iiris osallistui tänään lisäksi
Magnumin kasvattajaryhmään, jonka sijoituksena oli 2. KP:n kera!
Onnittelut Aulille! Viimeisimpänä laumastamme kehään asteli Eevi,
joka sai avoimessa luokassa ERI:n jääden kuitenkin ilman
sijoitusta.
Suuri kiitos Aapon ja Martan perheille mukanaolosta!
Toivottavasti näemme kumpaakin kasvattiamme näyttelykehissä myös
tulevaisuudessa. Kuvia tuli näyttelypaikalla otettua jonkin verran,
mutta ne ovat vielä läpikäymättä. Lisäilemme niitä mahdollisesti
myöhemmin.
Näin saatiin siis tiivis näyttelykesä päätökseen meidän
osaltamme. Veera käy vielä huomenna pyörähtämässä kehässä Riihimäen
pentunäyttelyssä, mutta sen jälkeen jäämme viettämään ansaittua
näyttelytaukoa ja toivomaan/odottelemaan Eevin mahan pyöristymistä.
7.9.2008
"Ruskea moppi" teki sen taas!!! Veeran menestys pentukehissä
jatkui tänään, kun Veera oli Helsingin tuomarinkartanossa
järjestetyssä Mastery -syysnäyttelyssä ROP -pentu. Suuri kiitos
kaikille meitä paikan päällä kannustaneille ja menestyksestä
muistaneille!
25.8.2008
Ewellä ja Eevillä oli huikean menestyksekäs viikonloppu
Virossa. Lauantaina olimme kaikkien rotujen näyttelyssä Väimelassa,
jossa Ewe oli upeasti rop-juniori saaden juniorisertin sekä ollen
lisäksi PN1 ja VSP. Sunnuntaina suuntana oli ryhmänäyttely
Luunjassa, jossa äiti ja tytär räjäyttivät potin: Ewe oli
vsp-juniori ja sai juniorisertin. Eevi voitti avoimen luokan ja
sertikehän ja sai siis toisen Viron sertinsä. Parasnarttu -kehässä
äiti ja tytär askelsivat komeasti peräkanaa tuomarin valitessa
voittajaa, ja lopulta Ewe voitti äitinsä ollen PN1 ja VSP, Eevin siis
ollessa PN2. Niinhän sitä sanotaan, että "pojasta polvi paranee"
-tässä tapauksessa tosin tytöstä!
Eipä juuri paremmin olisi siis reissu voinut
mennä!
Tässä kuvat lauantain ja sunnuntain ROP ja VSP
-koirista:

20.8.2008
Lomamatka tuli tehtyä ja paluu arkeen on edessä. Lomareissu
päättyi vauhdikkaissa merkeissä, sillä Eevi aloitti juoksunsa
sopivasti lomamme aikana siten, että saimme eilen suunnistaa suoraan
lentokentältä kohti Lempäälää :) Astutus onnistui (omistajien
pahasta jet lagista huolimatta) ja lisätietoja mahdollisista
pennuista löytyy pennut -sivulta.
Lomamatkamme aikana Ewe kävi näyttelyssä sijoitusperheensä
kanssa ja jatkoi hienojen suoritusten sarjaansa ollen JUN ERI-1.
Suuret kiitokset jälleen kerran Tuulalle! Arvostelu on nyt lisätty
Ewen näyttelytulossivulle.
Tässä vielä kuvan muodossa paluuta parin viikon takaisiin
Sawo Shown tunnelmiin ja Veeran lauantaiseen ROP-pentuiluun. Kuvan
meille lähetti Minna Bayraktar.

4.8.2008
Sawo Show 2008 on nyt takanapäin ja vaikka reissu oli rankka niin samalla myös
ehdottoman kannattava ja antoisa. Veera teki mahtavaa tulosta pentuluokassa
saaliinaan 1 x ROP -pentu, 1 x VSP -pentu ja 2 x KP. Ja
mikä hienointa: Rankasta näyttelyputkesta huolimatta Veera jaksoi vielä
sunnuntaisessakin näyttelyssä esiintyä erinomaisesti, saaden tuolloinkin
tuomarilta maininnan lupaavuudesta, vaikka kp:ta ei tullutkaan.
Eevi jatkoi tasaisen varmaa tahtiaan turkittomuudesta huolimatta
ja selvästi nautti kehässä olemisesta (vähän liikaakin, koska
askellus meni välillä juoksuksi) muutaman viikon tauon jälkeen.
Irkku sen sijaan keräsi koko värisarjan osoittaen miten vahvasti ipana
jakaa mielipiteitä. Jymy-yllätyksestä vastasi Ewe tehden ensimmäisissä virallisissa
näyttelyissään tasaisen varmaa tulosta, kaiken kruununa sunnuntainen PN4 -sija vain
9 kuukauden iässä!
Reissussa meillä oli
mukana myös Danny -poika, joka riemastutti meitä mahtavan
riehakkaalla luonteellaan :) Kiitos Auli kun luotit Dannyn
matkaamme!
Tässä vielä tyttöjemme tulokset koottuna:
|
|
Perjantai |
Lauantai |
Sunnuntai |
|
Eevi |
AVO
EH |
AVO
ERI |
AVO
ERI-3 |
|
Iiris |
JUN
H |
JUN
EH |
JUN
ERI-4 |
|
Ewe |
JUN
ERI-2 |
JUN
ERI-1 |
JUN ERI-1,
PN4 |
|
Veera |
PEK-1, KP,
VSP |
PEK-1, KP,
ROP |
PEK-3 |
Otimme mökillä paljon kuvia koirista
ja muutamia niistä on lisätty yhteiskuvia -sivulle. Samalla Irkun ja Ewen sivuille päivitetty uudet kasvo-
ja poseerauskuvat. Alla pari kuvaa perjantaisesta
näyttelytunnelmasta kaatosateen keskellä. Pakko myöntää, että
läpimärkänä ja kuraisena näyttelypaikalla seistessä kävi pari kertaa
mielessä josko pitäisi sittenkin vaihtaa harrastus vaikka
golfaamiseen ;)

27.7.2008
Eevi -kaunokaisemme täyttää tänään jo kolme vuotta! Niin se aika
vaan rientää! Eevin kolmevuotis -poseeraus on vähän muuta kuin mihin
Eevin kohdalla on normaalisti totuttu. Tytöt ovat nimittäin innostuneet
kantamaan viereisestä metsästä valtavan kokoisia keppejä pihalle
ja niiden kanssa leikkiminen on nyt "se paras juttu". Uusia kuvia
päivitetty samalla myös Veeran kuvasivulle, Eevin kuvasivulle sekä yhteiskuvia
-sivulle.
Eevi lähettää syntymäpäiväonnittelut ja hännänheilutukset
myös sisaruksilleen Viiville, Jedille ja Oskulle!
20.7.2008
Tänään meillä oli kerrassaan upea päivä Helsingin
Tuomarinkartanon pentunäyttelyssä. Cavaliereja oli
ilmoitettu yhteensä 14 kpl ja sijoituskoiramme Ewe oli tässä
joukossa mahtavasti ROP -pentu! Kiitokset Tuulalle Ewen
esittämisestä! Veera debytoi kehässä loistavasti, sijoittuen
pikkupentujen kolmanneksi KP:n kera ja ollen PNP4. Molemmat tytöt
saivat hienot arvostelut sekä rakenteen että liikkeiden ja luonteen
osalta ja erityisesti Veeran kaunis liikkuminen kehässä sekä
yllättävän "aikuismainen" käyttäytyminen näyttelypaikalla saivat
meidät äärettömän onnellisiksi. Ehkä Veerakin alkaa ymmärtää, ettei
sitä elämää ihan vaan riehumalla voi viettää ;)
Tässä alla muutama kuva näyttelypaikalta. Ensinnäkin ROP ja
VSP -pentujen poseeraus, sitten Veeran ja Ewen palkintoposeeraus ja
lopuksi kuva tulevasta handleritoivostamme Kiiasta Veeran
kanssa.


13.7.2008
Rantasalmen näyttelyreissusta kotiuduttu tuomisina Eeville ja
Irkulle EH:t sekä Iirikselle lisäksi junnuluokan neljäs sija. Ipanan
kohdalla mieltä lämmittää erityisesti tuomarin kommentti
lupaavuudesta, eli hiljaa hyvä tulee :) Ensi viikonloppuna
eletään sitten jännittäviä hetkiä pentunäyttelyssä Ewen ja kehässä
ensikertaa esiityvän Veeran kanssa. Saapa nähdä miten siinä
käy...
Pentusuunnitelmia päivitetty.
6.7.2008
Esittely -sivua uusittu hieman uuteen uskoon ja Eevi
tulossivulle lisätty eilinen Mikkelin
näyttelyarvostelu.
29.6.2008
Tämä viikonloppun meni
Järvenpäässä nättelykehää kiertäessa Eevin kanssa. Molempina päivinä
Eevi sai ERI:n ja sijoittui lisäksi lauantaina suuressa avoimessa luokassa (16
koiraa) toiseksi. Arvostelut olivat molempina päivinä
erinomaiset.
Tänään näyttelyn jälkeen kuvailimme hieman koiria ja saimme
Veeran sivulle päivitettyä uuden poseerauskuvan. Veerakin alkaa
vähitellen ymmärtämään miten näyttelyhihnassa kuljetaan
;)
19.6.2008
Kävimme tänään Eevin kanssa virallisessa
sydänkuuntelussa ja kaikki oli niinkuin pitääkin, eli mitään
ylimääräistä ei kuulunut :)
8.6.2008
Eilen kävimme Eevin kanssa tutustumassa näyttelykehiin
Suomenlahden toisella puolella, eli Viron Kohtla-Järvessä. Eevin
tuomisina sieltä upeasti SERT ja ROP! Tulos oli paljon upeampi kuin
uskalsimme toivoakaan. Vähän jäi harmittamaan, kun olimme varanneet
paluumatkan siten, että emme enää voineet jäädä ryhmäkehiin (kun
tosiaan ei tuota rop:ia osattu edes uneksia), mutta ensi kerralla
sitten ;-)
Suuret kiitokset kaikille meitä menestyksestä muistaneille!
Isot onnittelut kuuluvat tietysti myös Eevin kasvattajille Laritin
-kenneliin!
Tässä ainokainen kehästä napattu valokuva, joka on otettu
juuri ennen avoimen luokan arvostelun alkamista. Tämän jälkeen
valokuvaaja taisi keskittyä jännäämiseen ja kuvaaminen
unohtui...

25.5.2008
Tänään Iiris ja Eevi kisasivat Helsinki KV:ssa eli "Aptus
Showssa". Iiris menestyi upeasti saaden ensimmäisen ERI:nsä ja
sijoittuen junnuluokassa neljänneksi! Eevin saaliina tänään EH.
Irkku jääkin nyt vähäksi aikaa näyttelytauolle, eli "kotiin
kasvamaan" ja näyttäytyy seuraavan kerran kehissä mahdollisesti
loppukesästä. Eevin kanssa sen sijaan näyttelykausi senkun kiihtyy
-jännityksellä odottelemme mitä se tuo
tullessaan...
Ai niin, Irkun ERI -poseeraus on tällä kertaa hieman
epätavallinen, kuten etu- ja näyttelysivuilta huomaa. Iiris kun
olisi niin kovasti tahtonut riepottaa ja repiä ruusukettaan ja kävi
sitten kielloista masentuneena maahan mököttämään :) Tyypillistä
Irkkua...
17.5.2008
Tänään reissasimme Tampereelle pentunäyttelyyn Ewen ja Aapon
kanssa. Aapo esiintyi elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä hienosti ja
sijoittui pienten urospentujen luokassa kolmanneksi saaden KP:n. Ewe
sijoittui pienten narttupentujen luokassa seitsemän koiran joukosta
neljänneksi ja sai mukavan arvostelun, joten tyytyväisiä olemme
reissumme saldoon. Tässä pari kuvaa lawliers -kasvateista
kehässä:

11.5.2008
Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Eli viikko sitten olimme
cavalierien erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä äidin ja tyttären eli
Eevin ja Ewen kanssa (Irkku ja Veera toki mukana turisteina).
Kuvasimme molempien tyttöjen esiintymiset videolle, mutta pienistä
teknisistä vaikeuksista (eli onnettomista tietokonetaidoistamme)
johtuen saimme videopätkät vasta nyt siirrettyä nettiin. Tässä
linkit :
Ewe
baby -luokassa
Eevi
avoimessa luokassa
27.4.2008
Eevin pennuista Aapo ja Ewe vierailivat tänään luonamme ja
saimme riehumisen lomassa napsittua myös muutamia kuvia
puolivuotiaista Lawliers -kasvateista. Ewe debytoi näyttelykehässä
ensi sunnuntaina cavalierien erikoisnäyttelyssä, joten pientä
jännitystä on ilmassa :) Toivottavasti saamme myös Aapon mukaan
näyttelykehiin, sillä poika kulki näyttelyhihnassa heti kuin vanha
tekijä ja poseerauskin tuli kuin luonnostaan.
1.4.2008
Nyt on palattu loman jälkeen takaisin arkeen. Tänään oli upea
keväinen päivä ja saimme iltalenkillä napsittua muutamia kuvia
tytöistä. Varsinkin Irkun ja Veeran vauhti oli niin kova, että
suurimmassa osassa kuvia näkyi vain hännänpää, mutta mahtui mukaan
muutama onnistunutkin otos. Etusivun kuvan lisäksi Veeran sivulle on
nyt päivitetty uudet kasvo- ja poseerauskuvat. Poseeraus ei tosin
pitkän lenkin jälkeen enää jaksanut Veeraa kovinkaan suuresti
innostaa...
15.3.2008
Eevi palasi tänään äitiysloman jälkeen takaisin
näyttelykehiin Tampereen kv-näyttelyssä ja tulos yllätti meidät
erittäin positiivisesti. Eevi sai ERI:n ja oli suuressa yli 20
koiran avoimessa luokassa "epävirallinen viides". Todella hienosti
siihen nähden, että turkki ei vielä ole aivan samanlaisessa
loistossa kuin ennen pentuja. Eevi osoitti taas jälleen kerran
olevansa todellinen showdog ja esiintyi todella upeasti. Tästä on
hyvä jatkaa kohti näyttelykesää! Myös Iiris esiintyi Tampereella,
tuloksenaan JUN-EH.
9.3.2008
Kasvattimme Ewe debytoi tänään näyttelykehässä
Herttoniemen mätsärissä. Olimme paikanpäällä kannustamassa Eweä Eevi
-äidin ja Iiris -siskon kanssa ja hetken mielijohteesta
ilmoitimme myös nämä isommat tytöt mukaan kisaan. Ewe sai
pentuluokassa punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut. Vasta reilun 4
kk:n ikäisen Ewen esiintyminen oli kuitenkin aivan mahtavaa
katsottavaa ja varsinkin pöydällä tyttö seisoi kuin vanhat tekijät
häntää heiluttaen. Suuret kiitokset Ewen perheelle aktiivisuudesta!
Eevi ja Iiris kisasivat pienten aikuisten luokassa. Eevi sai
punaisen ja Irkku sinisen, mutta kumpikaan ei sijoittunut 80 koiran
joukossa. Irkku pysyi jonkin aikaa mukana sinisten karsinnoissa,
mutta tipahti sitten kuitenkin kalkkiviivoilla pois. Ihan hauska
kokemus tämä mätsäily joka tapauksessa oli ja ennen kaikkea hyvää
treeniä ensi viikonloppua odotellessa.
28.2.2008
Rakas ikiliikkujamme Iiris-ipana täytti tänään
vuoden! Synttäreitä koiralaumamme juhli jätskiherkun parissa
(Veerakin sai maistaa vähän) ja sankari sai tietysti asiaankuuluvan
lahjan. Alla pari kuvaa railakkaista juhlista
;)

24.2.2008
"Ruby tuli taloon"! Eli niinhän siinä sitten kävi, että
koiralaumamme täydentyi ruby -värisellä kaunokaisella nimeltään
Veera, tai virallisemmin Magnumin Cd End Of Love. Haimme Veeran
eilen Merikarvialta ja pikkuinen tyttö on suhtautunut maiseman
vaihdokseen todella reippaasti. Veeralle on avattu oma sivu ja
samalla koiramme -sivua on hieman muokattu uuteen uskoon. Parempia
kuvia sitten kun tyttö ensin kunnolla kotiutuu. Aulille suuret
kiitokset tästä reippaasta kaunokaisesta!
16.2.2008
Tänään tuli testattua miltä tuntuisi omistaa kahdeksan koiraa
;) Kasvattimme Aapo on luonamme hoidossa hiihtoloman ajan ja lisäksi
tänään luonamme vieraili sijoituskoiramme Ewe perheineen sekä
Laritin -kennelin väki. Villiä melskettä siis riitti, kun Eevi,
Iiris, Ewe, Aapo, Tia, Lady, Pulmu ja Riina olivat saman katon alla.
Valitettavasti aivan koko joukkoa emme saaneet yhteen valokuvaan,
mutta muutamia otoksia löytyy yhteiskuvia -kansiosta. Suuret
kiitokset vierailusta! Oli todella mukava päivä! (...mutta ehkä emme sentään ihan kahdeksaa koiraa aio
hankkia...)
6.2.2008
Eilen kävimme Eevin kanssa SCKCSY:n
tukemassa syringomyeliatutkimuksessa Eläinsairaala Aistissa
(tietoa syringosta löytyy mm. cavalieryhdistyksen sivuilta) ja
tuloksena oli A-luokitus :) Eevillä todettiin pieni Chiarimainen
epämuodostuma, joka lääkärin mukaan on lähes jokaisella
cavalierilla. Lisäksi oikeassa korvassa havaittiin lievä erittävä
keskikorvan tulehdus, mutta kuulo oli täysin normaali. Lääkäri
totesi tulehduksen olevan niin pieni, ettei se välttämättä tule
koskaan tai ainakaan vuosiin vaikuttamaan millään tavalla Eevin
kuuloon. Hyviä uutisia siis kaiken kaikkiaan. Tässä vielä
tutkimustulokset eriteltynä:
|
1. Chiarimainen epämuodostuma |
Kyllä |
|
2.
Syringomyelia |
Ei |
|
3. Aivokammion
laajentuma |
Ei |
|
4. Erittävä
keskikorvan tulehdus |
Lievä, oikeassa
korvassa |
|
5. Kuulotestin
tulos |
Normaali kuulo
molemmin puolin |
|
6.
Otoskopia |
Normaali |
|
Lopullinen
syringomyelialuokitus:
A |
5.1.2008
Tammikuu on vasta aluillaan, mutta ulkona oli tänään todella
keväinen ilma. Kävimme koirien kanssa pitkällä ulkoilulenkillä ja
Eevikin silminnähden nautiskeli kun pitkästä aikaa pääsi kunnolla
juoksentelemaan vapaana. Eevi on mukavasti "kuntoutunut" pentujen
lähdettyä, joten kohtapuolin Eevi voi tehdä paluun
agilityharjoituksiin ja tietysti kilpailemaankin. Sen sijaan
näyttelykehät saavat Eevin kohdalla vielä odottaa, sillä turkki on
pentujen myötä lähtenyt ja uusi karva vasta tekee tuloaan. Alla kuva
Eevistä 10 viikkoa synnytyksen jälkeen.

25.12.2007
Uusi uutissivu oli tarkoitus aloittaa vasta
vuoden vaihduttua, mutta teknisten vaikeuksien vuoksi otetaan nyt
pieni varaslähtö. Vanha uutissivu nimittäin marraskuun
jälkeen kieltäytyi ottamasta vastaan päivityksiä ja senpä
vuoksi "kootut selitykset" kaikista joulukuun
tapahtumista jäivät kirjoittamatta.
Joka tapauksessa vuosi on
nyt lopuillaan ja ensimmäinen pentueemmekin on lähtenyt
maailmalle, joten lyhyen "tilinpäätöksen"
tekeminen on varmaankin paikallaan: Pienimuotoisen kenneltoimintamme aloittaminen sujui hienosti.
Kiitokset siitä kuuluvat tietysti erityisesti niille
kokeneemmille kasvattajille, jotka ovat jaksaneet meitä tässä "uramme"
alkuvaiheessa avustaa, ohjeistaa ja opastaa. Neuvoja tulemme tarvitsemaan
aivan varmasti pitkään myös jatkossa, sillä aivan lapsenkengissähän
nämä omat taitomme vielä ovat! Vuosi oli mullistava myös
koiralaumamme koon puolesta, sillä koiriemme määrä tuplaantui vuoden
aikana Iiriksen muutettua luoksemme ;) Lisäksi Eevin
ensimmäisestä pentueesta sijoitimme Ewe -tyttösen, jonka tulevaisuutta jäämme
odottamaan mielenkiinnolla. Ja pakko se kai on myöntää, että kyllä sitä
kolmatta koiraa myös tänne kotiin ollaan harkittu :) Näyttelypuolelta
Eevin osalta tilinpäätöstä kirjoittelimmekin jo kesän jälkeen
Eevin siirryttyä mammalomalle, mutta todettakoon vielä kerran, että
Eevin menestys viime kesänä täytti odotuksemme. Pikkuinen
Iiriksemme kiersi koko syksyn ahkerasti pentukehiä hyvällä menestyksellä
ja kehittyi kerrassaan mainioksi esiintyjäksi, jonka arvostelussa
lähes poikkeuksetta lukee "viehättävä luonne", "esiintyy reippaasti"
tai muuta Iiriksen mahtavaan avoimeen luonteeseen
viittaavaa. Joulukuussa Iiris ehti tehdä debyyttinsä myös
virallisissa näyttelyissä osallistuen Voittaja -näyttelyssä
junioriluokkaan. Agilityn puolella Eevi ja Jaakko ehtivät tehdä
ensimmäisen kisastarttinsa mölliluokassa juuri ennen Eevin juoksujen alkua
ja pentulomaa. Eevin jäätyä tauolle on Iiris käynyt
agilitytreeneissä, tosin vielä lähinnä "kuunteluoppilaan"
roolissa, mutta tarkoitus olisi ensi vuonna Iiriksenkin kanssa aloittaa tämän lajin
harrastaminen -Iirikseltä kun ei ainakaan vauhtia puutu :)
Tekstiähän tästä tapahtumarikkaasta vuodesta tulisi vaikka
kuinka paljon. Nyt kuitenkin toivotamme kaikille oikein hyvää ja
menestyksekästä uutta vuotta 2008!
Uutiset 2007
|