Uutiset

 

 

29.12.2010

 

Vuosi 2010 on lähestymässä loppuaan ja perinteiseen tapaan näin vuoden vaihtuessa kertaamme hieman kuluneen vuoden tapahtumia ja kohokohtia ennen uuden uutissivun avaamista.

 

Jos näyttelyasioista lähdetään liikkeelle, niin vuoden kertausta ei voi aloittaa muusta kuin Ewestä. Tämä suloinen Lawliers Cactus Bite kiersi vuoden 2010 aikana Suomessa 18 näyttelyä saavuttaen näistä kymmenessä paras narttu – sijoituksen ja vuoden cavalier – kilpailussa Ewe sijoittui (vielä vahvistamattomassa pistelaskussa) upeasti narttujen kolmanneksi, kun viisi parasta kotimaista näyttelytulosta otetaan huomioon. Samalla Ewe oli kirkkaasti vuoden 2010 paras yksivärinen cavalier. Hienoimpia Ewen kuluneen vuoden saavutuksia olivat ehdottomasti C.I.B. – tittelin viimeisteleminen heti vaaditun aikarajan täytyttyä sekä neljän uuden valiotittelin ja Helsinki Voittaja – tittelin saavuttaminen.

 

 

Myös muut koiramme ylsivät kuluneena vuonna hienoihin tuloksiin. Heta (Lawliers I Rest My Case) saavutti vuoden aikana Suomesta kaksi sertiä ja kaksi cacibia, valioitumisen ollessa nyt siis yhden sertin päässä. Samoin Heta sijoittui hienosti vuoden cavalier kilpailussa, ollen narttujen sarjassa kahdeksas ja samalla vuoden paras ruby – värinen cavalier.

 

Madde (Magnumin Winner Takes It All) kiersi vuoden 2010 aikana menestyksekkäästi juniorikehiä, saavuttaen juniorivalion tittelit kaikista Baltianmaista ja napaten Suomessakin lähes kaikista käymistään näyttelyistä luokkasijoituksen ja mahtuipa joukkoon yksi varasertikin. Ennen kaikkea Maddesta kehittyi reipas esiintyjä, jonka kanssa jatkamme näyttelykehien kiertämistä myös ensi vuonna.

 

Viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäisimpänä näyttelysaavutuksena täytyy mainita Iiriksen (Magnumin Madonna) upea come back pentuloman jälkeen. Irkku tuli ja näytti mistä pikkubläkkäri on tehty ja nappasi 3,5 -vuotiaana itselleen ensimmäisen Suomen sertinsä osoittaen, että cavalier todellakin voi kehittyä aina kolmevuotiaaksi saakka J Irkun kanssa näyttelyharrastus jatkuu ensi vuonna ja katsotaan mitä tuloksia se tuo tullessaan.

 

Näyttelyasioiden lisäksi lienee paikallaan kirjoittaa muutama sana terveydestä. Tällä hetkellä rotumme ympärillä velloo vahvana erilaiset terveysasioihin liittyvät keskustelut, joita käydään niin keskustelufoorumeilla kuin muissakin yhteyksissä. On äärimmäisen hyvä, että terveysasioista puhutaan ja erityisesti, että kaikki cavalierin omistajat, huolimatta siitä ovatko kasvattajia vai muita rodun harrastajia, kiinnittävät huomiota rodun terveystilanteeseen ja mahdollisiin terveysuhkiin. Me kasvattajina olemme tehneet päätöksen olla kommentoimatta ja esittämättä mielipiteitämme keskustelufoorumeilla, mutta tästä ei pidä erehtyä vetämään sitä johtopäätöstä, etteikö terveys olisi jalostustyössämme tärkein prioriteetti. Jokaisen koiramme terveystutkimusten tulokset löytyvät sivuiltamme ja annamme mielellämme lisätietoja puhelimitse, mikäli jokin jalostuskäytössä olevien koiriemme terveyteen liittyvä seikka jää askarruttamaan mieltä. 

 

Uutta alkavaa vuotta odottelemme jo innolla. Eevi on astutettu vajaa kuukausi sitten ja tällä hetkellä odotamme jännityksellä ensi viikolle varattua ultra-aikaa ja sieltä toivottavasti kuuluvia pentu-uutisia. Niin ikään pentusuunnitelmia meillä on sijoituskoirillemme Ewelle ja Hetalle, joista jälkimmäinen tullaan toki vielä magneettikuvauttamaan ennen jalostuskäyttöä. Näyttelyistäkään meitä ei saa pysymään pois millään ja uuden iloisen haasteen tuo mukanaan myös Jaakon vuodenvaihteessa alkava luottamustehtävä cavalieryhdistyksen puheenjohtajana, joten tekemistä riittää ja vapaa-ajan ongelmia ei todennäköisesti tule olemaan.

 

Kohta siis aloitamme uuden vuoden uuden uutissivun voimin. Sitä ennen toivotamme oikein hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille ystävillemme!

 

 

 

14.12.2010

 

Kotimainen näyttelyvuosi huipentui viime viikonloppuna Messarin kahteen kansainväliseen näyttelyyn, joista lauantainen Helsinki Winner 2010 -näyttely tarjosi Ewen (Lawliers Cactus Bite) upealle näyttelyvuodelle mitä hienoimman päätöksen. Tuomari Ineke Zwaartman-Pinster valitsi 71 cavalierin joukosta Ewen rodun parhaaksi ja voitto toi Ewen tittelirivistöön samalla uuden HeW-2010 -tittelin. Loisteliaaksi lopuksi pääsimme Ewen kanssa esittäytymään myös ryhmäkehässä, joka juhlavuudessaan toi hienon huipennuksen tapahtumalle, vaikka menestystä tuolta ei tullutkaan.

 

Alla kuvia viikonlopun tunnelmista:

 

ROP Lawliers Cactus Bite VSP Babbler's Eddie Van Halen

 

Ewe ryhmäkehässä  Ryhmäkehän tunnelmia

 

 

24.11.2010

 

Vihdoin ja viimein saadaan vähän eloa kotisivuillekin. Tällä kertaa syynä pitkään hiljaisuuteen ei ole ollut päivittäjien kiireet tai laiskuus, vaan kotimme nettiyhteyksien katkeaminen lähes kuukauden ajaksi. Tällä viikolla asentajat vihdoin ja viimein löysivät vian ja nyt siis olemme taas takaisin päivitysvalmiudessa :)

 

Tällä nettipimentokaudella merkittävin uutiskynnyksen ylittävä asia on ollut Madden sekä kasvattimme Aapon (Lawliers Rusty Nail) vierailu eläinlääkärillä virallisissa silmä-, polvi- ja sydäntarkastuksissa. Madde todettiin tarkastuksessa täysin terveeksi tytöksi ja Aapo terveeksi pojaksi, lukuunottamatta toisesta silmästä löytynyttä grd:tä. Tarkemmat terveystulokset on Madden osalta päivitetty Madden omalle sivulle. Aapon tulokset päivittynevät lähipäivinä koiranettiin.

 

17.10.2010

 

Eilen reissasimme Madden kanssa näytelmiin Viron Rakvereen ja siellä pikkumustamme onnistui nappaamaan itselleen juniorisertin saaden samalla nimensä eteen kaksi uutta titteliä, eli EE & BALT JMVA :) Madden kokonaistuloksena jun eri1, jun sert, vsp jun, pn2.

 

Huomenna juhlimme "court of law" -pentueen aikuistumista, eli 2v -synttäreitä! Onnittelut siis jo näin päivää etukäteen Lucalle, Taffelle, Hessulle ja Hetalle!

 

10.10.2010

 

Arjen kiireet ovat pitäneet meitä niin kovassa vauhdissa, että viimeisimmästä kotisivujen päivityksestä on ehtinyt kulua jo varsin pitkä tovi. Näyttelyistäkin ehdimme taukoilemaan kuukauden päivät, kunnes tänään suuntasimme Hämeenlinnaan syyskauden ensimmäiseen sisänäyttelyyn. Ja niin oli päättänyt suunnata moni muukin, sillä cavaliereja oli ilmoitettu mukaan huikeat 104 kappaletta! Mukanamme kisaamassa olivat tänään Eevi, Iiris ja Madde ja niin upeastihan siinä kävi, että norjalaistuomari Elisabeth Olsen valitsi Irkku-ipanamme päivän parhaaksi cavaliernartuksi. Samalla Iiris sai ensimmäisen sertinsä ja oli lopuksi vielä VSP. Kertakaikkisen hieno kehiin paluu Iirikseltä pentuloman ja lähes vuoden näyttelytauon jälkeen! Eevi oli tänään valioluokan kakkonen (tyttärensä Ewen jälkeen) ja Madde sai tänään nuortenluokassa EH:n. 

 

Mukana mittelöissä olivat myös Ewe ja Heta, omien kotijoukkojensa ilmoittamina ja esittäminä. Ewe oli hienosti valioluokan ykkönen ja PN3, Hetan valitettavasti joutuessa tyytymään tänään siniseen nauhaan. Onnittelut Tuulalle Ewen hienosta sijoituksesta!

 

Tässä vielä Iirikset poseeraukset palkintojensa kanssa, sekä kuva päivän ROP ja VSP -koirista. 

 

Magnumin Madonna VSP SERT    Irkku VSP

 

ROP Babbler's Eddie Van Halen VSP Magnumin Madonna

 

Näyttelyn jälkeen ulkoilimme koko jengin kanssa hienossa syyssäässä ja saimme pitkästä aikaa napattua kuvan koko laumastamme. Tässä siis meidän tytöt (vasemmalta lukien: Iiris, Eevi, Madde ja Veera):

 

   

 

 

 

10.9.2010

 

Veera kävi eilen Eläinsairaala Aistissa MRI kuvauksessa, kuulotestissä ja otoskopiassa. Tässä Veeran tulokset:

 

1. Chiarimainen epämuodostuma

Kyllä

2. Syringomyelia

Kyllä C3-5, 3,7 mm

3. Aivokammion laajentuma

Ei

4. Erittävä keskikorvan tulehdus

Oikealla puolella

5. Kuulotestin tulos

Normaali

6. Otoskopia

Normaali

Lopullinen syringomyelialuokitus: D

 

8.9.2010

 

Lähes täydellisen näyttelyviikonlopun pikakertausta:

 

Ewe (Lawliers Cactus Bite) matkasi viime viikonloppuna Romaniaan napaten sieltä ratkaisevan cacibin ja C.I.B (tai tuttavallisemmin kansainvälinen muotovalio) -tittelin itselleen. Toki pitää vielä odotella monen monta kuukautta ennen kuin tuolle tittelille saadaan virallinen FCI:n vahvistus, mutta kyllä tuota saavutusta on pakko hehkuttaa jo tässä vaiheessa! Ewen kohdalla titteliin vaadittavat aikarajat täyttyivät vasta muutamaa päivää ennen Romanian matkaa, joten tuo ratkaiseva (jo Ewen seitsemäs) cacib tuli siis heti ensimmäsestä mahdollisesta näyttelystä. Romaniassa Ewe osallistui kahteen kansainväliseen ja yhteen kansalliseen näyttelyyn, ollen niissä kaikissa ROP ja saaden siis samalla myös RO MVA ja RO GR MVA -tittelit. Mukana reissussa oli myös Hessu (Lawliers Class Action), jonka tulos ei lainkaan kalpene Ewen rinnalla, sillä Hessu oli hienosti 2 x VSP, saaden 2 cacibia sekä 2 sertiä.

 

Ja jotta hienot uutiset eivät loppuisi tähän, matkusti Madde samaan aikaan Latviaan sijoituksenaan hienosti jun eri1, jun sert, pn2 -> LV & LT JMVA. Näin on siis pikkumustankin tittelirivi avattu ja tulevaisuus näyttää mihin tämä reissaaja oikein yltääkään. Vielä tätäkin kautta suunnattoman suuret kiitokset Saijalle (kennel Emmiidan) Madden mukaan ottamisesta ja esittämisestä hienoin tuloksin!

 

Valioitumiskuvia ehditään toivottavasti kuvaamaan ja näyttelytuloksia päivittämään koirien omille sivuille viimeistään viikonloppuna, kunhan nyt ensin saadaan kaikki reissaajat kotiin ja normaalin päiväjärjestyksen pariin :) Päivätöiden osalta tämä syyskuu on superkiireinen, joten voi olla että kotisivujen päivitys ei ihan pysy mukana kaikkien syyskuussa uutiskynnyksen ylittävien koiratapahtumien vauhdissa, mutta yritetään...

 

 

27.8.2010

 

Tässä vielä pieni paluu parin viikon takaisiin Sawo Shown tunnelmiin. Tuota hellettähän muistelee jo kaiholla, kun säät tässä lomamme aikana ovat muuttuneet jo melko syksyisiksi :)

 

Alla Hetan tyylinäyte poseerauksesta sekä kuva 7.8.2010 Kuopio KV -näyttelyn ROP ja VSP  -koirista.

 

    ROP Lawliers Cactus Bite VSP Anncourt Athos

 

9.8.2010

 

Niin hauskaa ja samalla niin rankkaa! Kolmen päivän Sawo Show 2010 on nyt takanapäin ja tällä kertaa tätä tapahtumaa vietettiin elokuisissa ennätyshelteissä, joka kysyi turnauskestävyyttä niin koirilta kuin meiltä ihmisiltäkin. Jokaiselle päivälle olimme ilmoittaneet kolme omaa koiraa ja lisäksi matkassamme oli pari lainakoiraa sekä omat turistit, joten kaikkiaan reissasimme kunnioitettavan kokoisen kahdeksan koiran lauman kanssa. Hyvin kuitenkin selvittiin reissusta eikä tuloksiinkaan voi olla muuta kuin tyytyväinen. Omista koiristamme turnaukseen oli ilmoitettu Madde, Heta ja Ewe, joiden kootut tulokset tässä:

 

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Ewe

VAL ERI2

VAL ERI1, PN1, CACIB, ROP

VAL ERI2, PN4

Heta

NUO ERI4

NUO ERI1, PN3, VASERT

NUO ERI1, PN3, VASERT, VCACIB-> CACIB

Madde

JUN ERI2

JUN ERI1

JUN ERI3

 

 

Kuvaamaan ei juurikaan itse ehditty, mutta tässä joka tapauksessa kuva viikonlopun cacib -siskoksista, eli Ewestä ja Hetasta lauantaisten palkintojen kera. Ewellehän cacib oli jo kuudes, mutta aikarajojen täyttymistä joudutaan vielä odottelemaan pari viikkoa. Hetalle tämä oli toinen cacib, joten pitänee alkaa miettimään ulkomaan reissuja tämän nuoremmankin Lawliers -siskoksen kanssa...

 

 

Lisää kuvia luvassa myöhemmin, kunhan paikalla olleet ystävämme ehtivät niitä meille lähetellä. Nyt me suuntamme lepolomalle selviytymään showreissun rasituksista :)

 

27.7.2010

 

"Eevi -koiran synttäreitä tänään vietettiin, vierahiksi Iiris sekä Madde kutsuttiin. Ensin pienet koirankeksit heille tarjottiin, sitten vielä frisbeetäkin heiteltiin. Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, voi jospa Veera olis ollut mukana." Paljon onnea 5 -vuotiaalle laumanjohtajallemme!

 

26.7.2010

 

Taas tuli tehtyä visiitti etelään, tällä kertaa Latvian Jaunmãrupen näyttelykehiin, matkassamme kolmikko Madde, Ewe ja Hessu. Reissuun lähdettiin tavoittelemaan Madden viimeistä juniorisertiä, jota harmiksemme ei tällä kertaa pikkumustalle suotu (tuloksena 3 x eri3), mutta muu joukko pärjäsi sitten sitäkin hienommin: Lauantaina osallistuimme sekä kaikkien rotujen kansalliseen näyttelyyn että erikoisnäyttelyyn, joissa Hessu -poika nousi upeasti parrasvaloihin ollen molemmissa näyttelyissä ROP, saaden toisen Latvian sertinsä, ollen erikoisnäyttelyn BIS5 ja vielä kaikkien rotujen näyttelyssä RYP1! Eipä hienommin olisi voinut siis mennä! Ewekin tepasteli kehistä itselleen Latvian sertin ja siinä samalla LV & BALT MVA -tittelit, joten lauantain pitkän ja helteisen näyttelypäivän jälkeen oli syytä juhlaan! Sunnuntaisessa kaikkien rotujen kansallisessa näyttelyssä Ewe hurmasi tuomarin ollen ROP, mutta valitettavasti jouduimme suunnistamaan kiireen vilkkaa takaisin laivalle ja ryhmäkehä jäi sunnuntailta väliin. Toisaalta, eipä autoomme olisi enää yhtään enempää palkintoja mahtunutkaan =)

 

Heidille kiitokset, että saimme ottaa Hessun mukaan reissuun ja nyt eikun vaan odottelemaan vaadittavien ikä- ja aikarajojen täyttymistä ja sen jälkeen yrittämään sitä kolmatta. Tässä muutamia poseerauskuvia viikonlopun mittelöistä ja Hessusta upean palkintosaaliinsa kera.

 

 Hessu RYP1      ROP Lawliers Cactus Bite, VSP Crianza's Golden Boy

 

 

 

 

18.7.2010

 

Tällä kertaa vietimme ainakin melkein lomaviikonloppua koiranäyttelyistä =) Mäntsälän näyttelyssä oli tosin sunnuntaina aivan pakko käydä katsomassa kasvattien menoa kehässä ja esittämässä kasvattajaryhmä, kerrankin kun taas sellainen saatiin kasaan. Kilpailua ei ryhmällä ollut, joten KP:n saatuamme olimme siis ROP -kasvattajaryhmä. Tuossa alla kuva ryhmästä, johon kuuluivat siis Ewe, Hessu, Taffe ja Heta sekä ryhmän arvostelu, josta on tosin kehäsihteeriltä tainnut kiireessä unohtua kirjoittaa jokin olennainen sana tuohon sanojen "some" ja "dogs" väliin....=)

 

"Quality breeder group consisting some dogs. All presented in good condition"

 

13.7.2010

 

Eevi (5v) ja Iiris (3,5v) kävivät tänään eläinlääkärillä virallisessa sydänkuuntelussa. Molempien rinnassa sykkii terve sydän :)

 

6.7.2010

 

Vierailevat tähtemme palasivat viime viikonloppuna takaisin kotiinsa ja talossa on yhtäkkiä tyhjän tuntuista. Seitsemän viikon ajan elelimme suuren lauman kanssa ja nyt yhtäkkiä kotosalla onkin "vain" kolme koiraa, Veeran hoitaessa pentujaan kennel Magnumissa vielä usean viikon ajan. Oli mukavaa, että molemmat Iiriksen ja Dannyn pennut perheineen ehtivät käydä tapaamassa Danny -isää ennen tämän kotiinpaluuta. Alfi -pojan ja isukin tapaamisesta onkin nyt päivitetty uusia kuvia pentueen sivuille. Onneksi vaihdoimme kameran uuteen ja parempaan, sillä eipä noista Iiriksen vauhtikakaroista muuten tarkkoja kuvia olisi saanutkaan :)

 

Näyttelyissäkin ehdimme taas pyörähtämään ja Ewe teki viikonloppuna lähes kahden kuukauden näyttelytauon jälkeen hienon paluun takaisin kehiin ollen Forssan kansallisessa kaikkien rotujen näyttelyssä PN1 ja VSP. Upea juttu, eikä muillakaan koirillamme menyt lainkaan hullummin. Näyttelytulossivut on nyt päivitetty ajan tasalle, joten kaikkien tyttöjemme tuloksia voi käydä lueskelemassa sieltä. Tyttöjemme lisäksi kasvattimme Hessu (Lawliers Class Action) on kierrellyt tänä kesänä kehiä ahkerasti hienoin tuloksin. Ei muuta kuin tsemppiä jatkoonkin Heidi ja Hessu! Me kierrämme nyt heinä- ja elokuussa hieman vähemmän kuin alkukesästä ja ajattelimme välillä jopa keskittyä pelkästään lomailuun. Kesälomaan on tosin vielä puuduttavan pitkä aika...

 

Tässä vielä kuva Forssan ROP ja VSP koirista. Näyttelypäivä oli todella helteinen, mutta onneksi Ewe jaksoi paremmin kuin esittäjänsä, jonka tuskastunut ilme varmaankin kertoo olotilasta kaiken olennaisen =)

 

ROP Ancourt Lorenzo VSP Lawliers Cactus Bite

 

 

21.6.2010

 

Edellisestä uutispäivityksestä on ehtinyt jo vierähtää tovi jos toinenkin ja paljon on tällä välillä ehtinyt myös tapahtumaan. Kehiä olemme kesäkuussa kierrelleet sekä kotmaassa että ulkomailla ja omille koirillemme on saaliiksi kertynyt Madden jun sert Liettuasta (Kaunas, 5.6.2010), Kotka KV:n hieno "täyspotti", eli Hetan sert ja Madden ensimmäinen kotimainen PN -sijoitus varasertin kera sekä Hetan hieno PN4 -sijoitus Pieksämäen suuressa ryhmänäyttelyssä.

 

Hetalla onkin nyt hienosti kaksi sertiä kasassa, joten jännityksellä odottelemme maagisen kahden ikävuoden täyttymistä ja lähdemme sitten innolla yrittämään sitä kolmatta, eli vaikeinta :) Pikkuinen villikkoprinsessamme Madde on näyttelyturneemme aikana kouliintunut varsinaiseksi kehäketuksi, jonka arvosteluissa lähes poikkeuksetta lukee kommentti kauniista esiintymisestä ja miellyttävästä luonteesta. Tästä on siis hyvä jatkaa Madden kanssa näyttelykesää eteenpäin.

 

 

25.5.2010

 

Viikonloppuna teimme kesän ensimmäisen ulkomaan näyttelyturneen ja vierailimme ensin lauantaina Viron cavalieryhdistyksen erikoisnäyttelyssä ja sunnuntaina Latviassa Riikan ryhmänäyttelyssä. Mukanamme oli omista koiristamme ainoastaan Madde, mutta sen lisäksi saimme vierailevina tähtinä matkaamme Magnumin kennelistä Eevin upean "isipappa" Spiken sekä Sallin ja Aliisan. Lauantaisessa erikoisnäyttelyssä ruotsalaistuomari Henrik Johansson antoi Maddelle eri:n ja sijoitti junioriluokan kolmanneksi, mutta sunnuntaisessa Riikan ryhmänäyttelyssä Madde korjasi latvialaistuomari Ligita Zakelta koko potin, ollen PN1 ja VSP napaten jo toisen Latvian juniorisertinsä. Hienot tulokset pikkumustallamme ja tämä tietää meille vaan uusia reissuja :) Vieralevien tähtiemme tulokset löytyvät kokonaisuudessaan kennel Magnumin sivuilta, mutta mainittakoon kuitenkin, että Spike (Tibama's Something To Remember) teki varsin vakuuttavan kiertueen valioituen viikonlopun aikana sekä Viron että Latvian muotovalioksi!

 

Tässä reissusta hieman väsähtäneen Madden palkintoposeeraus :)

 

 

 

19.5.2010

 

Viime viikonloppuna Lawliers-sisarukset Hessu ja Heta sijoittuivat jälleen hienosti näyttelyissä. Hessu oli Lappeenrannassa PU3 ja Heta Mynämäellä PN3. Hienot tulokset ja näistä on hyvä molempien jatkaa uusiin näyttelykoitoksiin!

 

Jatketaan samalla edellisessä uutispäivityksessä jo aloitettuja terveysuutisia, eli Ewen magneettikuvauksen, kuulotestin ja otoskopian tulos saapui ja on kokonaisuudessaan seuraava:

 

1. Chiarimainen epämuodostuma

Kyllä

2. Syringomyelia

C3 alueella, 1,7mm

3. Aivokammion laajentuma

Ei

4. Erittävä keskikorvan tulehdus

Kyllä oikeassa korvassa

5. Kuulotestin tulos

Normaali

6. Otoskopia

Normaali

Lopullinen syringomyelialuokitus: A

 

Sinällään äärimmäisen mielenkiintoista on se, että Ewen molemmat vanhemmat on kuvattu tuloksella A, 0 mm ja myös Ewen äidin puoleiset isovanhemmat on kuvattu A, 0mm tuloksella. Eweltä noita millejä kuitenkin löytyi, mistä voimme jälleen päätellä ettei periytyvyys ole kovin yksinkertaisesti selitettävissä. Joka tapauksessa olemme äärimmäisen onnellisia hienosta A-tuloksesta!

 

Hienoja terveystuloksia on kerrottavana myös kasvattimme Hessun (L. Class Action) osalta, joka kävi erkkarin yhteydessä terveystarkastuksessa ja todettiin si-po-sy -terveeksi! Hienoa Hessu ja kiitokset Heidille Hessun tutkituttamisesta!

 

 

11.5.2010

 

Taas on uutispäivitykseen aihetta, sillä tapahtumia on ollut niin näyttelytouhuissa kuin terveystutkimustenkin osalta. Aloitetaan tärkeimmistä, eli terveysasioista: Ewe (Lawliers Cactus Bite) kävi tänään Eläinsairaala Aistissa cavalieryhdistyksen tukemassa pään magneettikuvauksessa, kuulotestissä ja otoskopiassa. Täydelliset tulokset ovat vielä matkanvarrella, mutta kerrottakoon kuitenkin jo tässä vaiheessa se tärkein, eli magneettikuvauksesta saatu A-luokitus :) Olemme äärimmäisen onnellisia upean Ewen A-tuloksesta ja kuvaustulos kokonaisuudessaan päivitetään sivuille heti kun sen posti meille kuljettaa.

 

Näyttelyiden osalta kiertueemme jatkui viime viikonloppuna yhdessä vuoden päätapahtumista, eli cavalier Club Showssa. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 269 cavalieria ja tässä suuressa joukossa Ewe nappasi itselleen mahtavan PN2 sijoituksen! Heta (L. I Rest My Case) ei juurikaan jäänyt siskonsa paitsioon, voittaen suuren nuortenluokan sekä sijoittuen epäviralliselle sijalle PN6 ja saaden varasertin. Madde esiintyi jättimäisessä 52 koiran junioriluokassa ja sai eri:n upean arvostelun kera. Kaikkiaan vaaleanpunaiset ruusukkeet olivat äärimmäisen tiukassa lauantaisessa näyttelyssä, joten tämä Madden junioriluokan kotimainen debyytti sujui kerrassaan mainiosti. Päivän kruunasi kasvattajaryhmämme BIS-3 sijoitus, josta jälleen kerran kiitokset kasvattiemme aktiivisille omistajille :) Kasvateistamme Hessun (L. Class Action) tuloksena oli NUO ERI4 ja Lucan ja Taffen (L. Plea Bargain & L. Not Quilty) NUO EH. Suuret kiitokset näyttelyn järjestäjille sekä kaikille tutuille näyttelypäivän seurasta!

 

Lawliers I Rest My Case              Lawliers Cactus Bite

 

"Very even group of wholecolours who have similar size and shape.

All presented very well. Credit to the breeder."

Tuomari: Kirstie Mc Farlane, Iso-Britannia

 

 

1.5.2010

 

Hauskaa Vappua kaikille! Tällä viikolla Eevin ja Rudin pojat muuttivat uusiin koteihin, mutta meno ei talossa vielä hiljentynyt, sillä Iiriksen kauhukaksikko Fiona Ja Alfi senkun vaan lisäävät vauhtia ja volyymia :) Madde on viimein keksinyt, että pennuthan ovatkin aivan loistavia riehumiskavereita ja toimii loistavana leikkitätinä pienokaisille. Tällä viikolla pentuja kävi katsomassa sekä kasvattimme Aapo että kasvattimme Taffe perheineen. Madde taisi löytää Aaposta elämänsä ensirakkauden =)

 

               Aapo

Madde ja Aapo                                                                    Aapo (L. Rusty Nail)

 

28.3.2010

 

Iiriksen ja Dannyn kaksi pikkuruista bläkkäripentua syntyi viime torstaina 25.3.2010. Pentujen syntymäpainot olivat vain 110g (tyttö) ja 150g (poika) ja pentujen ruokailua on nämä ensimmäiset päivät valvottu 24 h vuorokaudessa. Nyt painot ovat lähteneet pieneen nousuun, mutta jännittäviä hetkiä eletään edelleen.

 

Kaikilta alustavan pentuvarauksen tehneiltä pyydämme nyt kärsivällisyyttä. Katsomme ensin rauhassa miten pikkuisten elämäntaival lähtee käyntiin ja palaamme vasta sitten pentuvarausasioiden pariin niin Eevin kuin Iiriksenkin pentujen osalta.

 

21.3.2010

 

Eilisessä Tampereen KV näyttelyssä Heta (Lawliers I Rest My Case) järjesti näyttelytaukonsa jälkeen todellisen jymy-yllätyksen ollen yli sadan kilpakumppanin joukossa ROP ja saaden ensimmäisen sertinsä ja cacibinsa! Kuten esittäjä "palkintopallilla" totesikin, cacibia lähdettiin yrittämään aivan toiselle koiralle, mutta kelpaa tämä paremmin kuin hyvin näinkin :) Ewe sai valioluokssa eri:n, mutta ei sijoittunut neljän parhaan joukkoon. Kasvattajaryhmämme (kokoonpanolla L. I Rest My Case, L. Not Quilty, L.Class Action ja L.Cactus Bite) sijoittu kolmanneksi saaden KP:n. Suuret kiitokset jälleen kerran kasvattiemme aktiivisille omistajille!

 

Heta poseeraa Tampereella               ROP Lawliers I Rest My Case VSP Baletta's Oh My God

                       Lawliers I Rest My Case "Heta"                                                        VSP Baletta's Oh My God              ROP Lawliers I Rest My Case

 

 

Lawliers kasvattajaryhmä 3. KP

"Rubys and black & tans. Very nice heads. Supersoft in expression. Shiny coats. Very nice pigmentation.

Same sizes. Very steady movers. Some of them with a little gay tail."

 

 

päivän saalis =)

 

 

7.3.2010

 

Eevin ja Rudin pennut syntyivät tänään! Lisätietoja löytyy pennut -sivulta.

 

3.3.2010

 

Kävimme maanantaina Hetan kanssa virallisissa terveystarkastuksissa tutkituttamassa silmät, polvet ja sydämen ja kaikki oli kunnossa :) Terveystulokset on päivitetty myös Hetan omalle sivulle.

 

Eevin odotuksen osalta elellään jännittäviä aikoja, sillä ensi viikolla pienokaisten olisi määrä syntyä. Pentuhuone on jo laitettu kuntoon (ja Madde on käynyt riekkumassa pentulaatikossa yhdessä Iiriksen kanssa), joten kaikki alkaa olla valmiina pentuja varten. Toivotaan että kaikki menee hienosti loppuun saakka :)

 

22.2.2010

 

Viime viikonloppu vierähti lumisessa Latviassa kahden näyttelyn merkeissä, matkassamme tällä kertaa Veera ja Madde sekä kasvattimme Hessu (Lawliers Class Action). Sunnuntaisessa Valmieran näyttelyssä Hessu oli upeasti PU1 ja ROP saaden sertin ja Madde hienosti junioriluokan voittaja ja PN3 saaden juniorisertin.

 

Tässä vielä Hessun hieno poseerauskuva sekä kuva sunnuntain rop ja vsp koirista. Madden palkintoposeeraus löytyy Madden omalta näyttelytulossivulta.

 

 

Lawliers Class Action                 ROP Lawliers Class Action VSP Yabber Gilda

 

 

Tänään oli jälleen jännitystä ilmassa myös pentusuunnitelmien osalta, sillä Iirikselle oli varattu aika tiineysultraan. Iloisia ultrauutisia saimme myös tällä kertaa, sillä Irkun masussa näkyi pari pientä pentua. Iiris itse ei tällä hetkellä käyttäydy vielä kovinkaan äidillisesti, mutta ehkäpä vauhti tuosta vähän hidastuu kun maha alkaa lähiviikkoina kunnolla kasvaa. Iiriksen pentujen odotetaan syntyvän viikolla 12, eli maaliskuussa on tähän taloon toiveissa varsinaista vilskettä :)

 

 

14.2.2010

 

Hyvää Ystävänpäivää!

 

Teimme eilen päiväretken Tallinnan KV näyttelyyn Ewen ja Madden kanssa. Kotiintuomisina oli jälleen hienoja tuloksia: Ewe voitti valioluokan, oli PN1 ja VSP ja sai viidennen cacibinsa. Hienon päivän täydensi pikkuisen Madden debytointi junioriluokassa erinomaisella laatuarvosanalla ja nelossijoituksella. Molempien tyttöjen arvostelut on päivitetty näyttelytulossivuille.

 

Tässä alla muutamia kuvia näyttelystä. Ja jos joku sattuu kiinnittämään huomiota koiran sijasta handleriin, niin pakko huomauttaa että vaatekaapissa on muitakin vaatteita, vaikka viimeisimmistä näyttelykuvista muuta voisikin päätellä... =)

 

ROP ja VSP

 

Ewe poseeraa kehässä         Madde harjoittelee

 

 

8.2.2010

 

Kävimme tänään Eevin kanssa ultrassa ja pentuja näkyi! Pikkuisia odotetaan syntyväksi viikolla 10. Samalla Veera kävi virallisessa sydänkuuntelussa ja rinnassa sykki terve sydän, kuten pitääkin :)

 

20.1.2010

 

Espoon kaupungin projektiin littyen kaupungin terveystarkastaja kävi tekemässä eläinsuojelutarkastuksen kennelissämme. Tarkastuksessa ei havaittu epäkohtia.

 

12.1.2010

 

Uusi vuosi ja uudet uutiset :) Ja mikäpä sen hienompaa, kuin päästä aloittamaan uusi uutissivu iloisilla kuulumisilla niin näyttelyrintamalta kuin pentusuunnitelmienkin osalta.

 

Aloitetaan näyttelyuutisista: Reissasimme viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa katsomaan, minkälaista näyttelytouhu on läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa ja osallistuimme Ewen kanssa kahteen Göteborgin KV -näyttelyyn. Odotuksia emme uskaltaneet etukäteen asettaa kovin korkealle, sillä olimme hyvin tietoisia naapurimaamme kovasta tasosta ja loistavista kilpakumppaneista, joita on nähty välillä vierailemassa täällä Suomenkin kehissä. Siksi yllätys oli varsin iloinen ja fiilis jopa hieman liikuttunut, kun lauantain tuomari, Hollantilainen Rony Doedijns valitsi Ewen päivän parhaaksi cavaliernartuksi, jonka seurauksena Ewe sai sertin ja cacibin ja valioitui samalla Ruotsin muotovalioksi. Cavaliereja lauantain näyttelyyn oli ilmoitettu kaiken kaikkiaan 79 kappaletta ja PN sijoitetuissa oli Ewen lisäksi neljä blenheim -väristä kaunista valionarttua. Tuomari teki pitkään valintaa Ewen ja valioluokan voittajan, Hackensack Dancing Queenin välillä, valinnan kääntyessä lopulta meidän iloksemme Ewen eduksi. Tämä oli nyt Ewen viides valiotitteli ja neljäs cacib, joten aika upeasti on pikkulikkamme pärjännyt kehissä! Sunnuntaina Ewe esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa ja sijoittui ruotsalaistuomari Göran Bodegårdin arvosteltavana valioluokan kolmanneksi.

 

 

ROP Clopsville Baileys 
            
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 VSP Lawliers Cactus Bite            

 

 

Samaan aikaan kun me seikkailimme Ruotsissa, vietti Eevi "lemmenlomaa" Kallträskissa Rudin luona ja nyt jäämme odottelemaan tuottiko lomailu toivottua tulosta. Lisätietoja mahdollisesta pentueesta ja ohjeet alustavan varauksen tekemiseen löytyvät Pennut -sivulta .

 

 

 

Uutiset 2009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

This Web Page Created with PageBreeze, a free tool to Create a Website